Eilinen oli yksinkertaisesti sellainen päivä, etten ehtinyt edes koneelle. Outoa, että koen omantunnon kolkutusta siitä, etten ole kirjoittanut tänne mitään. Minulla oli jo kyllä mietittynä mistä minun piti kirjoittaa, mutta nyt sitten on taas kerennyt tapahtua vaikka mitä, joten aihe ei enää tunnu mitenkään relevantille.

Sunnuntaina putsasin akvaarion lasit levästä, minusta tuntuu, että levän määrä on jonkin verran vähentynyt, mutta katsontaan koko kuuden koeputken sarja, kuinka ne vaikuttaa akvan levääntyminseen. Siis niitä vakuumilasiputkia nitrobakteereja - pitäisi vähentää levääntymistä. Minusta tuntuu, että suurempi vaikutus on itse asiassa lisääntyneellä pintaveden kierrolla, kuin noilla bakteerilisillä. Kun raivaa pintaan kunnollisen kierron eli kaikki pintaan kasvaneet kasvit leikataan reippaasti alas, niin sillä tuntuu olevan se selkein vaikutus. Ei jää ruokaa pintaan kasvien lehville kukkimaan ja ravitsemaan lokaalisesti leviä. 

Rouva sininen otti ja potkaisi tyhjää - Perkele! Siivoamisen yhteydessä havaitsin pinnalla kelluvan raadon. Kaikkein kaunein betta naaras siirsi itsensä jostain syystä vessanpöntön kautta manalaan. Kyllä, heitän pikku raadot vessanpönttöön, enkä biojätteisiin - maailma ei pelastu - uskokaa jo! Tämä johti siihen, että neljäs naaras, jonka luulin jo ajat sitten kuolleen, ilmaantui takaisin - nimittäin rouva vihreä. Ostin alunperin kolme naarasta, jotta eivät joudu liian koville koiraan kanssa. Niistä yksi katosi melkein samantien, joten oletin sen kuolleen siirrossa. Mutta nähtävästi dominantti naaras oli ajanut sen vain jonnekkin piiloon. 720 litraisessa on aikamonta sopivaa piiloa minne tuon kokoinen kala voi tehokkaasti kadota. Nähtävästi rouva sininen on ollut niin dominantti, että rouva vihreä on pelännyt sitä huolella. 

Eilen oli sitten niin kova kiire, etten ehtinyt nukkua edes päikkäreitä. Kävimme shoppaamassa koko joulun sapuskat. Jääkaappi pullistelee, joten jouduimme pelaamaan tetristä, että saimme kaiken mahdutettua. Pakastin on kuin ammuttu täyteen. Nyt ei tarvita enää mitään, muuta kuin vähän siivota. Tulkoon Yule...