Meillä on lauantaina ystäväpiirin pikkujoulut, sellaiset joissa ei seksistisesti sekoilla. Paikalle saapuu siis pelkästään homoja tai naisia, joten nämä bileet on silleen rennosti tasantarkkaan a-seksuaaliset. Hyvien ystävien mukava illanistujainen, joissa on siis tarjolla runsaasti alkomaholia, jallua, kirkastaviinaa ja salmaria, valkkaria, punkkua ja madeiraa, olutta, siideriä ja alkon glögiä. Mä luulen, että tuolla reseptillä saadaa meidän kahdeksan paikalle saapuvan nupit turvoksiin sunnuntaiksikin. Luvassa on siis varsin kalvakas itsenäisyyspäivä. Sapuska puolena on luvassa savukalaa, kinkkua, kasvislaatikoita - ei lanttu eikä porkkana, vaan jotain ihan muuta, kuumaa hapankaalia, lanttuleipää, punajuuripaistos, juustoja ja hilloja sekä kaksi keskiaikaista jälkiruokaa. Bileitten henkeen sopivasti olen hankkinut vielä Monty Python fluxx:in, että päästään fiilareihin... Ennustan seuraavan kerran sitten vasta uutena vuotena eli tarokit vien jonnekkin varmaan jemmaan...