Olen ihan lopullisen paskana. Oli sen verran kireä viikko alla. Ei ole edes kunnolla konelle ehtinyt tämän viikon aikana. Kahtena iltana luennot, yhtenä iltana studio ja yhtenä iltana jouduin mennä auttamaan kaverin akvaa, kun sille oli tullut pilkkutauti infektio. Se ainoa vapaa ilta sitten vierähti kun jouduin tutkimaan tiistai iltana seuraavan päivän luento materiaalia. Samalla piti tarkistaa kuinka harjoitustyön suorittaminen onnistuu. Ohjeet oli relevantit, mutta tulokset saattavat olla sitten ihan mitä sattuu. No se on peruskurssia se, joten ei jaksa oikeasti olla kiinnostunut miksi tulokset mättää. Muistin juuri, että minulla on tuossa pöydällä parit tentit korjaamatta, joten hip hei huomisillalle on sitten kivaa aktivitettiä.  Tänään en laita tikkua ristiin asian eteen.

Kaverin akvaan tuli sitten vietyä myös erilaisia kasveja mun akvasta. Sinne meni yksi pieni miekkalehden taimi, josta kasvaa ajan kanssa jättiläismiekkalehti. Pari taimea jaavansaniasita, jotka pääsivät todella isoihin kantoihin kasvamaan.  Sitten annoin pari hyvää vartta pujorusolehtä, argentiinanvesiruttoa ja jättiläisvallisneriaa. Akva on vähän yli kolmesatanen, jossa oli vain muutama anubias ja pari jättiäisvesitähdikkiä. Joten tilaa on riittävästi myös noille isoiksi kasvaville. Ainiin etualalle tuli vielä pistettyä ruskomelalehteä. Hän oli kovasti kiitollinen, kun akvaarioliikeissä, kasvit ovat kovinkin kalliita. Minä olin vaan tyytyväinen, ettei minun tarvinnut roskiin laittaa. Kultakala altaasta kun saan laittaa noin kilonverran kasvimassaa kuukaudessa roskiin.

Kaikki jäte, joka päätyy suodattimiin, sentään menee hyötykäyttöön. Käytän suodattimien pesuveden kukkien kasteluun. En ole enää nyt pariin vuoteen tarvinnut mitään muuta lannotetta viherhuoneeseemme. Viherkasvimme ovat kasvaneet valtaviksi. Meillä jouduttiin katkomaan kuusimetrisiä traakkipuita keväällä. Kesän lopulla kolmemetrinen limoviikuna typätiin alle metriseksi, että se mahtuisi olohuoneen nurkkaan. Kiinanruusua ollaan typpäilty vähän väliä, mutta sillä on vielä noin puolimetriä kasvuvaraa kattoon. Toivottavasti kevät ehtii ensin ja saamme sen taas pihalle, jossa se viihtyi valtavan hyvin koko kesän. Takapihamme on todella hyvä paikka kasveille kesäisin.Sopivasti valoa ja varjoa. Nyt kun käytän akvan vedenvaihdossa otetun veden kasvien kasteluun niin puutarhamme kukoistaa todella rehevänä. Postiivinen uutinen on, että yksi eukalyptyksen taimista selvisi talven yli, suurin tappaja niille olikin valonpuutteen lisäksi kuivuus, jota luulisi ausseissa riittävän. No sekin päätyy pihalle karaistumaan, heti kun yöpakkaset päättyvät.