Miksi kaikki äidit kuvittelevat, että heidän pilttinsä on se maailman
ihanin ja upein rääpäle maailmassa. Asiaa ei voi yksinkertaisesti kuin
sanoa suoraan - vihaan lapsia, kaiken kokosia ja näköisiä, erityisesti
niitä pieniä toukka asteita, joita kuuluisi kai kaikkien lapsen
hankkineiden mielestä rakastaa. No en rakasta, korkeintaan siedän.
Minulla on lähipiirissäni muutama termitti, joita jopa kotiini lasken,
erityisterveiset yhdelle pienelle hobittipojalle, jonka westron on
vielä vähän vaikea tajuista. Joo poikkeuksia on, mutta ne kuuluu
pieneen vähemmistöön. Koska olen aikanani ollut töissä päiväkodissa
tiedän, että niiden siedettävien ja jopa suloisten lasten suhde
koiranrehuksi joutavian kanssa on noin 1/ 200. Ei siis lupaa
hyvää kaikille niille äitösille ja pikkuisukeille, jotka huudattavat
jälkikasvuaan bussissa, ruokakaupassa tai ihan missä tahansa julkisella
paikalla. On se nyt ihme, ettei siltä koliikkikääryleeltä saa turpaa
tukittua. Saatikka ne, jotka tunkevat koiran ulkoilutus lenkillä
kysymään, saako sitä silittää, ei saa - lainatakseni erään hyvän
ystäväni sanoja "Osta vittu oma koira". Kyllä minulla tai siis meillä
on koira -eikä se ole mikään lapsen korvike, vaan koira. Pointtini on,
että koiran omistajan tiedostan, että on paljon ihmisiä, jotka eivät
siedä koiria tai jopa pelkäävät niitä. Mutta mikä on se niin vaikeaa
jengille tajuta, että kaikki eivät yksin kertaisesti siedä lapsia
varsinkaan pieniä sellaisia. Ne eivät ole suloisia vaan yleensä vitun
rumia, tyhmiä ja rasittavia.Yleensä siis kaikkea noita kolmea.
sunnuntai, 10. helmikuu 2008
Kommentit