Miksi kaikki äidit kuvittelevat, että heidän pilttinsä on se maailman ihanin ja upein rääpäle maailmassa. Asiaa ei voi yksinkertaisesti kuin sanoa suoraan - vihaan lapsia, kaiken kokosia ja näköisiä, erityisesti niitä pieniä toukka asteita, joita kuuluisi kai kaikkien lapsen hankkineiden mielestä rakastaa. No en rakasta, korkeintaan siedän. Minulla on lähipiirissäni muutama termitti, joita jopa kotiini lasken, erityisterveiset yhdelle pienelle hobittipojalle, jonka westron on vielä vähän vaikea tajuista. Joo poikkeuksia on, mutta ne kuuluu pieneen vähemmistöön. Koska olen aikanani ollut töissä päiväkodissa tiedän, että niiden siedettävien ja jopa suloisten lasten suhde koiranrehuksi joutavian kanssa on noin  1/ 200. Ei siis lupaa hyvää kaikille niille äitösille ja pikkuisukeille, jotka huudattavat jälkikasvuaan bussissa, ruokakaupassa tai ihan missä tahansa julkisella paikalla. On se nyt ihme, ettei siltä koliikkikääryleeltä saa turpaa tukittua. Saatikka ne, jotka tunkevat koiran ulkoilutus lenkillä kysymään, saako sitä silittää, ei saa - lainatakseni erään hyvän ystäväni sanoja "Osta vittu oma koira". Kyllä minulla tai siis meillä on koira -eikä se ole mikään lapsen korvike, vaan koira. Pointtini on, että koiran omistajan tiedostan, että on paljon ihmisiä, jotka eivät siedä koiria tai jopa pelkäävät niitä. Mutta mikä on se niin vaikeaa jengille tajuta, että kaikki eivät yksin kertaisesti siedä lapsia varsinkaan pieniä sellaisia. Ne eivät ole suloisia vaan yleensä vitun rumia, tyhmiä ja rasittavia.Yleensä siis kaikkea noita kolmea.