sunnuntai, 16. maaliskuu 2008
Virpominen kielletty!
Tänään on siis se vitun kevät kerjuupäivä. Ovelle laittaudutaan markan
Harry Potter halloween hengessä. Ainut plus piirre on pakanallisen
tavan jatkuminen, mutta muuten toisten ovilla juokset lapset on
suorastaan perseestä. Sulle vitsa mulle palkka - meininki ei säväytä.
Meille tuli oveen lappu "Virpominen kielletty! Emme ole kotona, mutta
koira on! ". Lapussa vielä lisänä dobberin kuva lisä tehosteena.
Noitien tai pikemminkin trullien karkoite on toiminut varsin kyvin,
eivät ole ovelle eksyneet. Tuijottlevat vaan kysyvästi oven suuntaan ja
ohi menevät. Häiriköiköön naapureita. Ymmärrän tavan jos kyseessä on
tuttujen lapset, mutta vitun vieraat räkänokat voivat suksia mun ovelta
niin pitkälle kun suklaamunat kasvaa. Eikö hyvät tavat vaadi, ettei
tuntemattomia saa mennä häiritsemään. On sitten oma moka, jos sattuu
jotain ikävää tapahtumaan. Mun lapsuudessa jo opettetiin, ettei
vieraille saa mennä puhumaan ennen kuin on oikeasti hätä - eikä
pedosetien ja tätien määrä varmaankaan ole vähentynyt noista ajoita.
Makeisilla ne jo silloin lapsia mukaansa houkuttelivat, nyt vuodessa on
jo kaksipäivää, jolloin moinen käytös ei suuremmin silmiin pistä -
vaikka ehkä syytä olisi.
Kommentit