No niin tänään on taas akvan vedenvaihtopäivä. En ole varma onko koviketta tarpeeksi, mutta sitä saa huomenna lisää, jos se ei riitä. Olen ollut tänään erikoisen ahkera. Vein tänään Aatamin mamman pitkälle kävelyreissulle Lötsön kera, sen oma koiruus oli nauttimassa maaseudun rauhasta. Pyykkikone hurisee tuossa seinäntakana. Joululoma lopahtaa ja on taas aika vääntää kaikenlaisia kotitöitä. 

Tämän päivän ohjelmaa - siis akvanpesua vaikeuttaa yllättävä perhetapahtuma joulupäivältä, jolloin olin varautunut akvan putsaamiseen. Ei vaan sitten mitenkään ennättänyt ja loppuvaiheessa alkoi olla jo sen verran päihdykkeessä, ettei sitten enää kyennyt. Ruokavieraat ne jotenkin sotkivat kuviota. No kun oli esittelemässä akvaa toiselle ruokavieraista havaitsimme, että Pullasuti ja ruova Liila harrastivat kututoimintaa miekkalehden varjoissa. Kyllä siellä on nyt ensimmäinen kuplapesä, jota Pullasuti tarmolla vartioi. Saas nähdä miten vedenvaihto tilannetta vaikeuttaa, mutta luulen, että ainakin osa pesueesta suoriutuu hengissä. No toivon, että Nemo napsii loput kun ne lähtee liikkeelle, mutta varmuutta asiasta ei ole. Saattaa siis olla, että meillä on muutaman viikon päästä bettoja jaossa. Tätä pesuetta en kyllä vielä talteen kerää vaikka onkin sen ideaaleimman pariskunnan jälkeläisiä. 

Voi olla, että keväämällä hoitaa sitten sellaisen pienemmän 100 litraisen akvan ihan noiden bettojen lisääntymisen takia. Saas nähdä nyt kuinka käy. Jos ne onnistuu lisimään tuolla isossa altaassa riittävissä määrin, niin sitten jätän sen hankkimatta. Ostan vaan niitä muovisia kutu altaita, että saan parhaat koiraat eristettyä, etteivät pistä toisiaan kylmäksi.