Sain sitten viikon saikkua. Ainoa vika tässä on vaan se, että vaiva on rasitusvamma, joka tulee uusimaan yhtä varmasti kuin vuodenajat vaihtuu. Tämä todellakin tarkoittaa siis sitä, että uuden duunin etsiminen pitää aloittaa. Ei todellakaan jaksaisi, mutta vaihtoehdot taitaa olla aikas heikot. Tosin olen havainnut, että jos ei olisi jatkuva rahan tarve niin ilman duuniakin voisin olla varsin olla - työ kun ei ole koskaan minua mitenkään määritellyt. Elän kaikkelle muulle kuin työlle.

Opetus on vihdoinkin alkanut. Minulla on viides osa siitä populasta, joka oli syksyn kursilla. Nyt on paljon kivempi meininki - on sellainen pienryhmä fiilis. Tavoittaa opiskelijat aivan eritavalla kuin tuollaisessa suuressa salissa valtavan joukon edessä. On vähän kuin heittäisi intiimiä klubikeikkaa jäähallikonsertin jälkeen. Viihdyn paremmin tuollaisessa pienessä ja intiimissä meiningissä. Olen onnistunut hukkaamaan yhden oppimateriaali cd:n. Todennäköisesti olen jättänyt sen syksyllä diakonissa laitokselle. Pitää kai ottaa yhteyttä sinne ja kysellä onko mahdollisesti tullut cd:tä vastaan... Nyt on kai aika mennä päikkäreille... Saikun parhaita puolia on nämä hiljaiset iltapäivät.